Millaisia investointeja ja mahdollisuuksia vihreä sähköistäminen tarkoittaa? – Tieto on tarpeen tutkijoille ja toteuttajille

Vihreä sähköistäminen edellyttää tiedonjakoa tutkijoiden, hallinnon, rahoittajien ja teollisuuden välillä. Innokaupunkien vetovastuuhanke kartoittaa kansallisen tilanteen ja kehittämistarpeet alan investointien kasvattamiseksi.

Vihreä sähköistäminen tarkoittaa energiantuottamisen ja kulutuksen siirtämistä uusiutuviin energialähteisiin, kuten aurinko- ja tuulivoimaan, mikä vähentää hiilidioksidipäästöjä. Tämä mahdollistaa siirtymisen Power-to-X (P2X) talouteen, jossa perusajatus on muuntaa sähkö toiseen energian muotoon tai tuotteeksi ja tarvittaessa takaisin sähköksi.

Vihreän sähköistämisen edellytykset ja mahdollisuudet herättävät paljon kysymyksiä, joita esitetään sekä tutkimuslaitoksille että kaupungeille. Lappeenranta tarttui haasteeseen yhdessä LUT-yliopiston ja vetytutkimusfoorumia vetävän Oulun kanssa.

– Edistämme asiaa tiedepohjaisesti. Viime vuonna perustetusta vetytutkimusfoorumista on tässä hyötyä, sillä se kokoaa yhteen kotimaiset yliopistot, kertoo projektipäällikkö Eeva Lähdesmäki LUT-yliopistolta.

Fossiilivapaa energiantuotanto. Kuva: LUT-yliopisto

Erilaisia vetyyn liittyviä verkostoja on syntynyt parin viime vuoden aikana runsaasti eri puolille Suomea. Myös tutkimusta on tehty paljon. LUT-yliopiston ja Oulun yliopiston vetämässä, Innokaupunkien vetovastuuhankkeessa, kartoitetaan kotimaiset vihreän sähköistämisen verkostot ja jo tehty tutkimus.

– Tarkoituksena on lisätä tutkimuksen ja hallinnon sekä sijoittajien ja liike-elämän keskinäistä tiedonkulkua, Lähdesmäki kertoo.

Hankkeessa selvitetään, miten teollisuus näkee tilanteen ja asemoitumisensa siinä. Lisäksi on tarpeen tietää sijoittajien kriteerit ja epävarmuutta aiheuttavat asiat sekä se, mikä on tutkimuksen fokus Suomessa ja mitä tutkitaan tulevaisuudessa.

– Vedyn suora käyttö tulee olemaan näillä näkymin vähäistä. Tutkimme, mitä vedystä voidaan tuottaa, ja millainen tuotantopotentiaali on Suomessa. Yksi jatkojaloste on metanoli ja mahdollisesti myös ammoniakki, projektitutkija Lisa Ulvila LUT-ylipistolta kertoo.

Tavoitteena on nopeuttaa alan investointeja ja kehitystä, sillä tutkittu tieto ja tiedonkulku madaltavat rahoitusriskejä.

– Kiinnostus projektia kohtaan on ollut kaikilta sidosryhmiltä hyvällä tasolla. Olemme päässeet nopeasti kartalle, Eeva Lähdesmäki sanoo.

Yhteistyökaupunkeja hankkeen suunnittelussa ovat Lappeenranta, Oulu, Vaasa, Jyväskylä ja Joensuu sekä Kokkola ja Raahe.

Vihreän sähköistämisen vetovastuuhanke

Toteutusaika: 01.01.2023-31.12.2024
Kokonaiskustannukset: 667 984 €
EAKR- ja valtion tuen määrä: 500 988 €

Yhteystiedot:

Eeva Lähdesmäki
Projektipäällikkö, LUT-Yliopisto
eeva.lahdesmaki@lut.fi
050 3326793

Innokaupungit saivat vuonna 2022 kaksi miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston varoja ylialueellisiin vetovastuuteemoihin. Innokaupungit toteuttavat EU:n kestävää kaupunkikehittämistä Suomessa.

Vihreä sähköistäminen on yksi Innokaupunkien kuudesta vetovastuuteemasta. Temaattinen yhteistyö tuo kaupunkien voimavaroja yhteen ja edistää hyvien käytäntöjen leviämistä ja kansainvälistä yhteistyötä ja investointeja. Innokaupungit tukevat innovaatioita, soveltavaa tutkimusta ja kokeiluita. Innokaupungit ovat olemassa luodakseen ihmisille, yrityksille ja muille organisaatioille mahdollisuuksia kehittyä ja kehittää, tulla yhteen ja ideoida.

Vihreä sähköistäminen