
Tampere kasvaa voimakkaasti. Kaupunki halusi suunnitella entiselle tehdasalueelle ja sen ympärille Hiedanrantaan uuden kaupunginosan lähes 20 000 asukkaalle. Rakenteilla oleva alue sijaitsee nelisen kilometriä Tampereen keskustasta luoteeseen, Näsijärven rantamaisemissa.
Tampereen kaupunki päätti hyödyntää vähähiilisiä, energiatehokkaita ja älykkäitä ratkaisuja, jotta alueesta saadaan hiilineutraali kaupunkistrategian mukaisesti.
– Kehitysohjelman visio on tältä pohjalta muotoiltu vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin. Tavoitteita on täsmennetty vaiheittain siten, että pystytään konkreettisesti etenemään kohti asetettua visiota, kertoo hankekehitysjohtaja Juha Kaivonen Tampereen kaupungilta.

Tampereen kaupunki toteuttaa uuden kaupunginosan tavanomaisesta poikkeavalla tavalla, sillä se perusti Hiedanrannan Kehitys Oy:n, joka vastaa alueen rakentamisesta ja tonttimyynnistä.
Yhtiö kehittää omistamiaan alueita Hiedanrannan kehitysohjelman, yleissuunnitelman ja Tampereen kaupungin asuntopolitiikan periaatteiden mukaisesti.
– Tavoitteemme ei ole ainoastaan myydä tontteja, vaan myös vaikuttaa siihen, että tonteille rakennetaan ilmastoa vähemmän kuormittavasti, Hiedanrannan Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Mikko Leinonen kertoo.
Yhtiö rakentaa alueellensa yhdyskuntatekniikan ja yleiset alueet ja luovuttaa ne kaupungille maankäyttösopimuskorvauksena. Kehitysyhtiö toimii aidosti markkinoilla, joten se pystyy toteuttamaan tavoitteita uudella tavalla.
– Vastaamme omistajallemme kaupungille siitä, että liiketoimintamme on kannattavaa. Olemme esimerkiksi hinnoitelleet myymämme tontit ja vuokraamamme tilat markkinahintaisiksi, jonka varmistamme tarjouskilpailuilla sekä ulkopuolisin arvioin, Leinonen kertoo.
Hiedanranta on osa Tampereen kaupungin ekosysteemisopimusta, jossa kaupunki ja valtio ovat sopineet tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen kohdentamisesta. Alueesta kehitetään kestävän rakennetun kaupunkiympäristön innovaatiokeskittymä.
– Yksi esimerkki tästä on, että olemme lähteneet yhteistyössä rakennusalan eri toimijoiden kanssa hakemaan ratkaisuja erityisesti kaupunginosan rakentamisesta aiheutuvan hiilijalanjäljen merkittävään pudotukseen koko kaupunginosan kattavasti, Leinonen kertoo.
Kestävä kehitys näkyy Hiedanrannassa esimerkiksi asuinkerrostalojen rakennuttajille asetetuissa rakentamista koskevissa ehdoissa. Ehdoissa huomioidaan rakentamisen hiilijalanjäljen pienentämiseen ohjaavien vaatimusten lisäksi muun muassa kohtuuhintaisten asuntojen ja erilaisten asuntotyyppien rakentaminen sekä asuntojen muunneltavuus.
Hiedanrannan rakennuttajien tulee sitoutua tavanomaista ympäristöystävällisempään rakentamiseen. Käytännössä se tarkoittaa asuinrakennuksen alhaisempaa energiankulutusta ja ilmanvuotoa, vähähiilisen betonin käyttöä, rakenteiden pitkää käyttöikää ja vettä säästäviä vesikalusteita. Jokaiselle asuintalolle tulee hakea myös oma rakennuskohtainen ympäristösertifikaatti.
– Hiedanrannan Kehitys Oy on lähtenyt teoreettisten tarkastelujen ja yksittäisten pilottihankkeiden sijaan suoraan hyödyntämään parasta markkinoilla saatavilla olevaa tekniikkaa. Eli tehdyn yhteistyön tuloksena hyödynnämme alan TKI-tuloksia siten, että niillä on mahdollisimman suuri vaikutus koko kaupunginosan hiilijalanjälkeen. Hiedanrannan Kehitys Oy on tässä fasilitaattorin roolissa, Mikko Leinonen sanoo.
Yhteistyö ja vuorovaikutus eri osapuolien välillä on jatkuvaa.
– Tällä hetkellä käynnissä olevissa rakennushankkeissa hyödynnettävät ratkaisut ovat tämän hetken parasta osaamista, mutta viiden vuoden päästä kyetään viemään käytäntöön ratkaisuja, jotka vielä tällä hetkellä ovat jonkun alan toimijan tutkimuslaboratoriossa kehitteillä. Oleellista on, että emme ainoastaan odota tai edistä lainsäädännön vaatimusten kiristymistä, vaan lähdemme omaehtoisesti hyödyntämään uusi keinoja sitä mukaa, kuin niitä on saatavilla, Leinonen kertoo.

Hiedanrannan energiakumppani Tampereen Energia rakentaa alueelle SmartNRG-lämpöverkon, joka mahdollistaa kaupunginosalle täysin hiilineutraalin energian. Matalalämpöverkossa kiertävä lämpö on peräisin muun muassa Tampereen alueen datasaleista. Alkuperä varmennetaan Energiaviraston alkuperätakuilla. Kaupunginosan kaukolämpöverkkoon liittyminen vähentää rakennuksen hiilidioksidipäästöjä jopa 10 200 kg/100 MWh.
– Hiedanrannan kaupunginosan matalalämpöverkko on Suomen ensimmäisiä ja alueellisesti laajin. Hiedanrannan Kehitys Oy:n omistamat kiinteistöt siirtyivät ensimmäisinä käyttämään hiilineutraalia alkuperätaattua SmartNRG-energiaa alueellisessa matalalämpöverkossa kesäkuussa 2025. Ensi vuoden aikana matalalämpöverkkoon liitetään kaupunginosan ensimmäiset asuinrakennukset, kertoo Leinonen.
Hiedanrannan rakentaminen alkaa ensimmäisenä alueen pohjoispuolelta eli Pohjoiskortteleiden asemakaava-alueella.
Pohjoiskortteleiden katupohjat ovat uusiomateriaaleja ja kierrätysasfalttia. Katujen rakennekerroksissa hyödynnettiin pääosin Hiedanrannassa saatavilla ollutta betonimursketta sekä Tarastejärveltä kuljetettua jätteenpolton karkeaa pohjakuonaa.
Hiedanrannan Pohjoiskortteleiden katupohjien rakentamisessa saavutettiin 23 prosentin kokonaisvähennys hiilidioksidipäästöissä käyttämällä uusiomateriaaleja ja kierrätysasfalttia katurakenteissa.
Lisäksi Hiedanrannan Kehitys Oy edellytti uusiutuvien polttoaineiden käyttöä työmaan koneissa ja kuljetuskalustossa. Urakan työkoneiden ja kuljetusten hiilidioksidipäästöt vähenivät yli 60 prosentilla siihen verrattuna, että työt olisi tehty uusiutumattomalla dieselillä.
Hiedanrannalle myönnettiin BREEAM Communities -sertifikaatti huhtikuussa 2025 arvosanalla erinomainen (”Outstanding”), joka on korkein mahdollinen luokitus. Tämä arvosana on myönnetty aiemmin vain viidelle alueelle maailmassa.
Aluesertifikaatti kertoo kestävästä kaupunkikehittämisestä sekä todentaa uuden kaupunginosan suunnittelun ja toteutuksen vastuullisuuden. Kaupunginosan tuleville asukkaille ympäristösertifiointi näkyy esimerkiksi asuintalojen, pihojen ja puistoalueiden ilmastoystävällisenä toteuttamisena.
Hiedanrannan aluesertifikaatti on Suomen ensimmäinen kaupunginosalle myönnetty sertifikaatti.
– Hiedanranta on yksi Tampereen vetovoimatekijöistä ja samalla näyte osaamisesta, jonka kehitystä seurataan laajasti, Juha Kaivonen kertoo.

Kaupunkikehityskohteet ovat tärkeitä paikkoja innovaatioekosysteemien kehittämiselle. Niissä kokeillaan uusia ratkaisuja, kehitetään liiketoimintaa ja rakennetaan kestävää kaupunkia. Kaupunkikehityskohteet on mainittu jokaisessa ekosysteemisopimuksessa.
Lue lisää juttusarjan ideasta: Innokaupungit viestivät kaupunkikehityksen kärkihankkeista – juttusarja starttaa Tampereen Hiedanrannasta – Innokaupungit
Tampere – Innokaupungit
Hiedanranta – Tampereen kiehtovin kaupunginosa — Läntisen Tampereen tuleva keskus
Pääkuvassa Hiedanrannan Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Mikko Leinonen. Kuva: Hiedanrannan Kehitys Oy/Tuomas Jussila.