Turussa edistetään kestävää kaupunkikehittämistä innovatiivisesti
Kevään 2025 aikana Varsinais-Suomessa on keskitytty alueen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) näkymään. Erityisesti yritysten roolia halutaan vahvistaa ja samalla madaltaa kynnystä tutkimusorganisaatioiden kanssa tehtävään yhteistyöhön.
Yritysten kasvusta, investoinneista ja korkeakouluyritysyhteistyöstä keskusteltiin Turussa yhteisessä tilaisuudessa, jossa avattiin myös työpajojen antia. Tuloksellinen yhteistyö syntyy yritysten konkreettisista tarpeista ja tavoitteista ja siinä keskeistä on jatkuva, asiantuntijatason vuoropuhelu yritysten ja korkeakoulujen välillä.
Ensimmäiset innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen alaiset hankkeet käynnistyivät Turun alueella vuonna 2022. Tällä hetkellä 10 hanketta on edelleen aktiivisesti käynnissä ja kolme uutta on käynnistymässä. Hankkeita on tähän mennessä ollut yhteensä 17.
Esimerkiksi LIRU-hankkeessa luotiin uudenlaisia liikunnan ja terveellisen ruokailun yhdistäviä testialustapalveluja. Palvelun avulla yritykset voivat varmistua tuotteidensa turvallisuudesta, laadusta ja vaikuttavuudesta, ja siten nopeuttaa uusien ratkaisujen saamista markkinoille. BioDemo-hankkeessa tuodaan yhteen bio- ja kiertotalouden toimijoita ja kehitetään bio- ja kiertotalouden hyödyntämisketjuja. Hankkeessa on mm. tutustuttu Suomessa unohdettuun ruokokattorakentamiseen.
Turun seudun innovaatiotoiminnan tilannekuvaa selvitettiin syksyllä 2024. Selvitys tarjoaa ajantasaisen katsauksen alueen elinkeinoelämän ja innovaatioympäristön tilanteesta. Tilannekuva löytyy Innoboost-koordinaatiohankkeen sivulta.
Lue koko juttu: Turussa edistetään kestävää kaupunkikehittämistä innovatiivisesti | Turku.fi