Blogi: Ekosysteemit kaupunki- ja aluekehittämisen lähestymistapana

Ekosysteemit ja ekosysteemiperustainen kehittäminen ovat viime vuosina nousseet kuumaksi puheenaiheeksi niin meillä kuin maailmalla. Käsite on tullut suosituksi erityisesti liiketoiminnan, teknologian, ja innovaatioiden kontekstissa. Tässä kirjoituksessa tarkastelemme, mitä ekosysteemit kaupunki- ja aluekehittämisen yhteydessä oikeastaan ovat ja miten niitä voidaan kehittää.

Ekosysteemin käsitteen luonnontieteiden ulkopuolella esitteli ensimmäisen kerran James Moore Harward Business Reviewn artikkelissa vuonna 1993, jossa hän kuvasi, miten yritykset luovat arvoa monimutkaisissa keskinäisriippuvaisissa verkostoissa. Moore korosti, että yritykset ovat riippuvaisia sekä kumppaneistaan että asiakkaistaan.

Teknologian kehitys on sittemmin antanut uutta pontta liiketoimintaekosysteemikäsitteen käytölle. Erilaiset digitaaliset alustat ja alustateknologiat kuten Facebook tai Android ovat korostaneet entisestään arvoverkkojen globaalia luonnetta. Yritysten asiakkaat ja yhteistyökumppanit eivät välttämättä löydy naapurista vaan kenties toiselta puolelta maailmaa. Erityisesti alustateknologian puitteissa keskustelut ovat kääntyneet innovaatioekosysteemeihin, joilla viitataan tiedon tai teknologian tuottamisen ja hyödyntämisen väliseen suhteeseen.

Teknologian kehityksen rinnalla maailmaa ravisuttavat yhteiskunnalliset haasteet ovat monimutkaistuneet. Esimerkiksi ilmastonmuutos ja demografiset muutokset ovat luonteeltaan niin kompleksisia ja monitasoisia, ettei niitä voida ratkaista yhden organisaation, saati yhden hallinnollisen alueen toimesta. Ongelmien ratkaiseminen vaatii niin valtioiden kuin tieteenala- ja toimialarajat ylittävää yhteistyötä.

Näin ollen yhteiskunnallisten haasteiden kontekstissa ekosysteemin käsite kiinnittyy monialaisuuden lisäksi tutkimus- ja innovaatiotoiminnan suuntaan. Yhteiskunnan ongelmat pyritään paketoimaan mahdollisuuksiksi tutkimukselle ja liiketoiminnalle, jolloin tiedon tuottaminen ja uudet teknologiset ratkaisut kuljettavat yhteiskuntaa kohti kestävyyttä ja vastuullista huomista.

Kuitenkin, kuten lähihistoria meille osoittaa, suuria yhteiskunnallisia haasteita ei ratkaista pelkästään uusilla innovaatioilla. Esimerkiksi koronakriisin aikana tuli selväksi, että uudet kehitetyt innovaatiot, kuten koronarokote, vaativat rinnalleen globaalisti yhteen toimivan yhteiskunnallisen järjestelmän. Nopeaa reagointia vaativia ratkaisuja ei tule kehittää siiloissa vaan avoimesti, ponnistukset yhteen liittäen. Keskiössä ei tulisi olla taloudellinen hyöty vaan yhteiskunnallisen kriisin taltuttaminen.

Tähän kohdistuukin tutkimus- ja innovaatiotoiminnan paradigman muutos, jossa putkimallisesta ”Lab-to-Market” -lähestymistavasta tulee siirtyä ongelmaperustaiseen toimintamalliin, jossa tutkimus- ja innovaatiotoiminta luo ensisijaisesti yhteiskunnallista arvoa: tämä yhteiskunnallinen arvo puolestaan tuottaa taloudellista hyötyä – ei toisinpäin.

Näin ollen uusilla innovaatioilla pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan yhteiskunnallisia haasteita. Ekosysteemimäiseen ajatteluun perustuen uusia ratkaisuja tulee kehittää läheisessä vuorovaikutuksessa asiakkaiden ja markkinoiden kanssa. Esimerkiksi ruoka-alalla joitakin vuosia sitten hyönteisproteiinista povattiin suurta ilmastoystävällistä tähteä, mutta markkinat eivät olleet siihen valmiit. Tämä korostaa kysynnän muotoilun tärkeyttä. Toisaalta kuluttajapreferenssien ja ilmastovaikutusten lisäksi huomioon tulee ottaa uusien valmisteiden vaikutus yhteiskuntaan laajemmin. Esimerkiksi uusia ruokainnovaatioita kehitettäessä tulee lisäksi huomioida ruoan terveysvaikutukset: vaikka ratkaisut olisivat ympäristöystävällisiä ei auta, jos purjehdimme uuteen kriisiin negatiivisten terveysvaikutuksen takia.

Ekosysteemisyys viittaa siis laajoihin systeemisiin kokonaisuuksiin, joissa ei tule keskittyä irrallisiin parannuksiin vaan hahmottaa systeemin keskinäisriippuvaiset osat. Esimerkiksi liikkumisen ekosysteemeissä sähköautojen kehittäminen ei riitä, vaan huomio tulee kohdistaa myös kysynnän muotoiluun sekä usein myös esimerkiksi lainsäädäntöön.

Mitä ekosysteeminen kehittäminen sitten kaupunki- ja aluekehittämisen yhteydessä tarkoittaa?

Alueiden kehittämisessä on keskitytty pitkään alueellisten klusterien vahvistamiseen. Klusteri toimii maantieteellisesti rajatulla alueella ja koostuu useista saman alan tai teollisuuden yrityksestä, toimijoista ja sidosryhmistä. Sen jäsenet ovat usein laskettavissa ja rahoitus toteutuu tyypillisesti yhdestä rahoituslähteestä. Klusteri sisältää sekä kilpailua että yhteistyötä. Klusterit luovat usein synergioita ja edistävät innovaatioita sekä taloudellista kasvua alueellaan.

Ekosysteemi puolestaan edellä kuvatun mukaisesti viittaa laajaan ja monimuotoiseen systeemiin, jossa erilaiset toimijat ja elementit ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja vaikuttavat toistensa toimintaan ja menestymiseen. Ekosysteemi voi kattaa laajan maantieteellisen alueen ja sisältää useita hallinnollisia alueita. Useat teemat, teollisuudet ja toimialat limittyvät. Ekosysteemeissä jäseniä ei usein voida laskea ja toiminnan rahoituksessa useat rahoitusinstrumentit limittyvät yhteen. Yhteiskunnallisten kestävyyshaasteiden maastossa ekosysteemeillä pyritään myös enenevästi vastaamaan kestävyyskysymyksiin.

Miten ekosysteemejä sitten voidaan kehittää?

Ekosysteemien kehittämisessä huomiota tulee kiinnittää ensisijaisesti erilaisiin toimintoihin yksittäisten toimijoiden tai verkostojen kartoittamisen sijaan. Keskeistä on strategisesti linjattu ennakointi- ja tulevaisuustyö, joka osoittaa ekosysteemien kehittämisen suunnan. Millaisia ekosysteemejä ja millaisia lopputulemia alue pyrkii saavuttamaan? Toiseksi tärkeää on monialainen yhteistyö kehittämis- ja innovaatioalustoilla. Millaisiin haasteisiin ja ongelmiin haetaan ratkaisuja? Kolmanneksi tärkeää on avoin yhteistyö ja sitä fasilitoivien foorumien tarjoaminen. Millaista osaamista ja resursseja alueelta löytyy ja millaista vielä tarvitaan? Toiminnallisuuden kautta tarjotaan rajapintoja uudelle osaamiselle ja innovatiivisille avauksille.

Tärkeää on hahmottaa, että tarvittava osaaminen ja resurssit eivät välttämättä sijoitu esimerkiksi oman kaupungin teknologiapuistoon, vaan osaaminen ja tarvittavat kumppanit voivat sijoittua kauaskin. Tässä mielessä rajapintojen ja kansainvälisten yhteyksien rakentaminen on entistäkin tärkeämpää. Pienenä maana Suomen tulee yhdistää osaamisensa ja resurssinsa ja purkaa mahdolliset kilpailuasetelmat alueiden välillä.

Tässä mielessä ekosysteemien kehittäminen ponnistaa näin älykkään erikoistumisen -strategioiden ylitse, jotka painottavat, että alueen tulisi vahvistaa olemassa olevia resurssejaan kuten osaamista tai teollisuutta. Ekosysteemit eivät rakennu kapeasti yhden osaamisen tai teollisuuden alan ympärille, saati yhdelle alueelle, vaan kyseessä on laaja-alaisempi kokonaisuus, jonka hahmottamiseksi voidaan esittää esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: Millaisia synergioita eri alojen ja osaamisalueiden välillä voidaan luoda? Miten voidaan edistää innovaatioita ja luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia eri toimialojen välillä? Miten varmistetaan, että ekosysteemi hyödyttää paikallista yhteisöä ja edistää kestävää kehitystä? Kuinka luodaan avoimia ja joustavia rakenteita, jotka mahdollistavat eri toimijoiden osallistumisen ekosysteemin kehittämiseen? Näihin kysymyksiin vastaaminen auttaa aluetta suunnittelemaan ja toteuttamaan ekosysteemikehitystä strategisesti ja tehokkaasti, luoden samalla pitkäaikaisia ja kestäviä lopputuloksia.

Nadja Nordling (HT, in spe) toimii Pirkanmaan liitossa projektipäällikkönä digitaalisen siirtymän ja deep tech -tutkimuksen kaupallistamisen teemojen parissa.