Vaikuttavuusmalli – missä mennään?

Suvi Aho

Innokaupunkien yhteisen vaikuttavuusmallin avulla voimme seurata kehittämistyön vaikutuksia ja toimivuutta sekä ymmärtää paremmin suuntaa, jota kohti olemme matkalla. Vaikuttavuusmalli auttaa hahmottamaan innovaatioekosysteemien monimutkaisia syy-yhteyksiä sekä kokonaisvaltaista muutoksen arviointia.

Vaikuttavuusmallin kehittämistä on tehty haastatteluin, työpajoissa, vaikuttavuusklinikoilla, kyselytiedolla ja muissa vuorovaikutuksen hetkissä. Tukenamme on ollut VTT:n asiantuntijatiimi.

Vaikuttavuusmallin työstön kanssa mennään nyt loppusuoralla:

  1. Tällä viikolla kokoonnutaan kasvokkain Tampereella to 9.11. ja työstetään mukana olevien innokaupunkilaisten vaikuttavuuspolkuja. Työpaja: Innokaupunkien vaikuttavuuspolku 9.11. – Innokaupungit

  2. Viimeinen vaikuttavuusklinikka pidetään online 5.12., ja silloin aiheena on VTT:n Pauli Komosen johdolla Kaupunkien tulevaisuuden mahdollisuudet – Jatkoa Future Radar työskentelylle.

  3. Myös niin vaikuttavuusmallin ohjausryhmä, kuin Innokaupunkien kansallinen ohjausryhmä pääsevät antamaan viimeiset evästyksensä malliin marras-joulukuun vaihteessa.

  4. Innokaupunkien vaikuttavuusmallin käyttökoulutus järjestetään Teamsissa 12.1.24 klo 9-10.30, jolloin kannattaa tulla kuulolle.

  5. Viestimme vaikuttavuusmallista myös laajemmin ja järjestämme TEM:in kanssa tammikuussa virallisen julkistustilaisuuden, jonne kutsutaan laajemmin sidosryhmiä paikalle.

  6. Viimeistelty vaikuttavuusmalli sekä tulevaisuustutka julkaistaan mallin käyttöohjeiden kera julkaistaan uusituilla nettisivuillamme vuodenvaihteessa.

Lisätiedot:

Suvi Aho 044 422 2044 / suvi.aho@pirkanmaa.fi